Herman Koch: Naapuri

Harkitun varmasti ja virtaviivaisesti etenevistä romaaneistaan tuttu Herman Koch päättää yrittää Naapuri-teoksessaan tietoisesti rikkoa aiempien hengentuotostensa kaavaa. Aggressiivisella eri aikatasoilla pelaamisella ja lukijaa hämäävillä kertojanäkökulmien nopeilla vaihteluilla on kuitenkin kahtalaisia seurauksia – ne tekevät hitaasti aukeavasta mysteeristä entistä yllättävämpiä juonenkäänteitä sisältävän kokonaisuuden, joka pysyy suorastaan epäkochmaisen huonosti hallinnassa.

M on hollantilainen parhaat päivänsä nähnyt kirjailija, jonka uran huippukohtana pidetään tosipohjaisesta kolmiodraamasta ammentavaa romaania. Sen kulmina toimivat tyttö ja poika sekä edellä mainittuun sokeasti rakastunut lukion historianopettaja, joka on todellisen maailman puolella kadonnut aikoinaan jäljettömiin. Rauhallista elämää viettävä M alkaa saada naapuriltaan häiriintyneitä viestejä, jotka vihjaavat tämän tietävän sekä ilmaan haihtuneesta opettajasta että M:n yksityiselämästä turhankin paljon…

Kirjailijan ja tätä häiriköivän naapurin välinen suhde on kuitenkin vasta Naapurin vuorenhuippu. Koch on mahduttanut romaaniinsa mukaan häkellyttävän paljon kohtauksia 70-luvun Hollannista kuvaamalla edellä mainitun kolmiodraaman kehkeytymistä varsin laveasti – mukana on kaikkea muuta kuin luontevasti lukioikäisten elämää kuvaavaa höttöä, jota olisi voinut karsia reippaalla kädellä. Niissä Kochin heikkous jäykän dialogin tuottamisessa korostuu entisestään.

”Liian laiha minun makuuni”, Laura sanoi kumartuessaan keräämään lautasten palasia. ”Ja ne saappaat. En tiedä, mutta jollain tavalla toivon ettei minun ainakaan tarvitse olla paikalla, jos hän joskus riisuu ne.
   Hän suoristautui ja katsoi nyt suoraan Stellaan.
   ”Hän ei vain ole tyttöihin vetoavaa tyyppiä”, hän sanoi. ”Siis ei suoranaisesti. Ei aivan ensimmäinen, jota ajattelisi poikakaveriksi.” Hän ei punastunut niin sanoessaan – koska se oli totta. ”Ei minun tyyppiäni”, hän lisäsi vielä. ”Sinun tyyppiäsi ehkä onkin. Minun puolestani saat hänet. Pidä hyvänäsi.” [s.240–241]

Epäkochmaisen tasapainottomaksi jäävä Naapuri pääsee kuitenkin parhaimmillaan kipuamaan sille tasolle, jota Kochilta voisi odottaakin. Aiemmissa romaaneissa hitaasti mutta varmasti auennut mysteeri muistuttaa tämänkertaisella paljastumistavallaan Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja Baltimoren sukuhaaran tragedia -romaanien rakennetta. Niissä arvoituksen yksityiskohdat alkavat ratketa aluksi reunoilta ja sitten päästään lähestymään hitaasti mysteerin keskustaa.

Vaikka Koch ei olekaan tällaisen polveilevan kerronnan kanssa oikein kotonaan, kokonaisuus toimii. Koch osaa kirjoittaa huikean ahdistavia kohtauksia, annostella taitavasti lukijalleen paljastamiaan tietoja ja yllättää tämän monta kertaa kieroilla tavoilla – varsinkin Naapurin lopussa asetelmat kääntyvät niin villisti päälaelleen, ettei moista voi kuin ihailla.

Naapurista löytyy kieltämättä heikkouksia ja teräviä kulmia, mutta se pitää otteessaan ja koukuttaa melkein yhtä vetävästi kuin Kochin aikaisemmatkin luomukset. Vähän erilaista jännäriä etsivien kannattaa antaa sille ehdottomasti tilaisuus.

Petterin ja Jennin parvekkeen alla elelee innokkaasti nurmikkoa päivälliseksi parturoiva rusakko.

Alkuteos: Geachte Heer M.
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2014
Suomennos: Sanna van Leeuwen
Kustantaja: Siltala
Sivumäärä: 516
Kansikuva: Roald Triebels
Lajityyppi: psykologinen romaani, jännitys, kollaasiromaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu